- Vakinainen työsuhde
$ads={1}
Heittäydy leikin vietäväksi ja tule varhaiskasvatuksen opettajaksi päiväkoti Myllynrattaan 1-2-vuotiaiden lasten ryhmään.
Odotamme, että pienten lasten pedagogiikka on lähellä sydäntäsi ja olet kiinnostunut työskentelystä päiväkodin pienempien lasten parissa. Tulevassa työssäsi pääset tutkimaan luontoa ja ilmiöitä yhdessä lasten kanssa. Tarinat, sadut ja laulut valtaavat päiväsi. Päiväkodissamme ryhmillä on omat ryhmätilat. Työhösi saat tukea ja kannustusta yksikkömme muilta varhaiskasvatuksen opettajilta. Säännöllisissä pedatiimeissä kehitämme toimintaamme yhdessä.
Henkilöstön hyvinvointikyselyssä saimme hyvät tulokset. Tulosten mukaan työpaikan ilmapiiri on hyvä, autamme toisiamme ja onnistumme yhdessä. Henkilöstö saa tukea työhön päiväkodin johtajalta, joka on kiinnostunut erilaisista näkemyksistä ja tekee uudistamiselle tilaa. Toimintakulttuuri on avointa, innostavaa ja luottamusta rakentavaa, jossa osaamista kehitetään tavoitteellisesti eri keinoin.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä rikostaustaotetta lasten kanssa toimimiseen (504/2002).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2023 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Sopimusala
OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodin johtaja Päivi Kortelainen
paivi.kortelainen@hel.fi
Varajohtaja Leila Iisakkila
leila.iisakkila@hel.fi